Minun tarinani

En ikinä ajatellut aloittavani henkilökohtaista blogia. Opona toimimisen syynä on se että nautin ihmisten tarinoiden kuulemisesta ja keskusteluista. Omista asioista puhun usein vain harvoille ja valituille. Siksi blogin perustaminen tuntui olevan ison askeleen takana, sillä olen tottunut antamaan huomiota – en niinkään saamaan tai hakemaan sitä.

Nyt elämässä tuli eteen tilanne jossa puhuminen on pakko, melkeinpä elinehto. Aloin kärsiä maaliskuussa 2018 kovista lapa- ja pääkivuista ja silmäoireista, kuten kaksoiskuvista.

Monista lääkärikäynneistä huolimatta todellinen syy jäi aluksi piiloon. Kahta kuukautta myöhemmin kipu osoittautui kahdeksi aivokasvaimeksi, joista toinen painoi kasvojen oikeaa puolta aiheuttaen puutumista ja turtuutta. Vasemmassa silmässä on puolestaan näkökentän vääristymistä.

Diagnoosin saaminen oli järkytys, mutta toisaalta samalla loppui epätietoisuus siitä mikä oli vialla. Neurologin kanssa keskustellessani pysyin rauhallisena. Vein sairaslomatodistuksen suoraan sairaalasta työpaikalle ja sen jälkeen ajoin kotiin. Olin laittanut vaimolle WhatsAppilla tiedon töihin että kaikki ei ole nyt kunnossa.

Suomessa noin 1000 ihmistä saa vuodessa aivokasvaimeen. Mutta miksi juuri minä?
Olin pitkän aikaa todella epäuskoinen neurologin kertomasta. “Eihän mulle voi käydä näin. Mä oon vielä tosi nuori ja vasta perustanut perheen”. Mutta, näihin ei voi vaikuttaa, vaikka olisi kuinka terveelliset elämäntavat. Näin voi käydä jos on käydäkseen.

Minua ei alkuun edes itkettänyt, mutta kun vaimo saapui omalta työpaikaltaan kesken työpäivän ja kopsahti itkien kaulaan, murtui padot itselläkin.
Asiasta puhuminen oli aluksi vaikeaa eikä se onnistunut ilman kyyneleitä.

Neurologi laittoi kiireellisen lähetteen Helsinkiin Töölön sairaalaan 21.toukokuuta, jossa toimii maailman kenties paras neurokirurginen osasto. Sain muutamaa päivä myöhemmin tiedon, että minut on asetettu leikkausjonoon ja että leikkaus tehdään kesäkuun puolenvälin tienoilla. Nähtävästi useampi leikkaus oli peruuntunut sillä pääsin leikattavaksi jo tiistaina 29.5, muutamia päiviä ennen lukukauden loppumista.

Nyt ollaan tilanteessa jossa toinen kasvaimista on saatu täydellisesti leikattua pois. Leikkauksesta on kulunut nyt kuusi päivää. Leikkuuhaava näyttää niitteineen karulta mutta kipuja ei juurikaan ole. Kunto on edelleen hyvä, eli sängynpohjallakaan ei ole tarvinnut maata koko päivää. Kaksoiskuvat ovat hiljalleen lähes poistuneet joten suunta näyttää olevan oikea. Kortisonilääkitys (jonka pitäisi auttaa aivojen paineeseen ja joihinkin syöpälaatuihin) pitää minut hereillä, joten unta tulee keskimäärin 3-4 tuntia per yö.

Jääpähän aikaa aamuyöllä kirjoittaa blogia! 🙂

Toisen kasvaimen kohdalla pitää vielä odottaa. Se löytyy takaraivolta, mutta on onneksi kooltaan melko pieni.

Tässä kohtaa eniten ratkaisee asenne. Minä soitan ja kasvain tanssii mun pillin mukaan! 😉

Advertisements